Akustiikka – aivojen apulainen

M. Piispanen

Tämän päivän aivotutkimus, oppimista tutkiva tiede ja käyttäytymistiede valaisevat mielenkiintoisella tavalla sitä, kuinka äänet vaikuttavat työskentelyymme. Samalla ne tuovat esiin akustiikan tärkeyden: oikeanlainen häiritsevän taustamelun ja kaiun vaimennus edistävät työskentelyä, keskittymistä ja oppimista.

Täyttä hiljaisuutta on lähes mahdoton saavuttaa: tietokone, ilmastointi, liikenne – kaikki pitävät omanlaistaan taustaääntä. Usein emme huomaakaan niitä ääniä, joihin olemme työtilassamme tottuneet vaan keskitymme tehtävään. Tätä kutsutaan valikoivaksi tarkkaavaisuudeksi: Merkityksettömät äänet jäävät tietoisuuden ulkopuolelle, vaikka aivomme analysoivatkin kaikki äänet. Aikuisella valikoiva tarkkaavaisuus on etuotsalohkojen kehityksen seurauksena saavutettu mahdollisuus, joka on vielä lapsella keskeneräinen, kehitysvaiheessa oleva toiminto (Huotilainen & Peltonen, 2017).

Mielenkiintoista on myös se, että monelle työskentely-ympäristön täysi hiljaisuus voi olla myös keskittymistä häiritsevä tekijä ja siksi ympäristöön halutaan saada keskittymistä helpottavaa ääntä esimerkiksi taustamusiikista tai äänivarjoista (sound shades) (Prashnig, 2000; Huotilainen & Peltonen, 2017). Äänivarjoilla tarkoitetaan puheääntä tai muuta taustaääntä peittävää ääntä, jotka eivät vaadi tarkkaavaisuutta. Äänivarjoina toimivat esimerkiksi linnunlauluäänitteet, laineiden ääni tai puron solina. Tällöin aivojen nk. kielellinen silmukka, jota käytämme kielellisten äänien tulkitsemiseen, ei häiriinny, sillä äänivarjot eivät sisällä kielellisesti tunnistettavia aineksia kuten sanoja. Äänet, tarpeeksi vaimeina, saattavat siis olla hyödyksikin: esimerkiksi tarkkaavaisuuden säätelyn häiriöistä kärsivät henkilöt usein hyötyvät vaimeasta ja tasaisesta taustaäänestä muita enemmän. Usein myös he, jotka vaativat keskittymiseensä jonkinlaista ääntä, aiheuttavat sitä (jopa huomaamattaan) itse, elleivät saa äänistimulaatiota ympäristöstään: he naputtavat kynällä, jalalla, rummuttavat sormilla jne. – mikä puolestaan häiritsee helpolla muita etenkin siksi, että itse aiheutettu ääni ei ole tasaisen jatkuva vaan vaihteleva (Prashnig 2000).

Aivot siis analysoivat kaikki äänet ja etuotsalohkojen kielellinen silmukka toimii aktiivisesti kaiken aikaa. Silloinkin kun emme haluaisi aivojemme reagoivan ääniin. Huotilainen ja Peltonen (2017) toteavat aivotutkimusta käsittelevässä kirjassaan aivojen reagoivan pieneenkin ääneen selvittäen jokaisen tutunkin rasahduksen kohdalla ennakoivasti (ja tiedostamattamme) sen, onko kyseessä uhka, jolta tulee suojautua vai vaaraton ääni? Aivot analysoivat jokaisen äänen ja uhkatekijän silloinkin kun kyseessä on tuttu ääni, jonka suhteen aivojen ei tarvitsisi tehdä uhka-analyysiä. Tämän tosiasian valossa on helppoa ymmärtää häiriötekijöitä vaimentavan akustiikan merkitys työskentely-ympäristössä: mitä vähemmän kielellinen silmukkamme kuormittuu sitä vähemmän aivomme joutuvat työskentelemään ylimääräisten äänien parissa ja sitä vähemmän ne ärsyyntyvät turhasta reagoinnista.

Kovameluisissa tiloissa, kuten tehtaissa, työntekijät pyrkivät usein suojaamaan sekä kuuloaan että aivojen rasittumista kuulosuojaimilla. Monissa tiloissa on kuitenkin oleellista, että siinä työskentelevät pystyvät kuulemaan, keskustelemaan, keskittymään ja työskentelemään ilman erityisiä kuulosuojaimia. Tällöin tilan akustiikan merkitys nousee avainasemaan. Akustiikan avulla aivojen melusta aiheutuvaa rasitustilaa pyritään laskemaan. Tämä säästää aivokapasiteettia auttaen keskittymään paremmin itse tehtävään – olennaiseen asiaan. Tämän voi huomata usein jo työskentelyn tuloksessa ja tehokkuudessa, mutta myös vireystilassa. Aivot, jotka eivät ole joutuneet pinnistelemään kokopäivää pyrkien eroon taustamelun aiheuttamista häiriötekijöistä, ovat huomattavasti virkeämpiä ja levänneempiä työpäivän jälkeen. Akustoinnilla voi näin ollen katsoa olevan välillisesti koko kehoon vaikuttavia, kokonaisvaltaisia vaikutuksia, joiden yhteys yleiseen hyvinvointiimme on usein huomattavan suuri.